Lohja

Lohjan kaupungin­hallitus käsitteli talous­arviota ja päiväkodin urakoitsijaa

Selaimen suomenkielinen äänilukija

Lohjan kaupunginhallitus käsitteli maanantaina muun muassa talousarvion tilannetta, Virkkalan päiväkodin rakennushanketta sekä useita kuntalais- ja valtuustoaloitteita.

Lohjan kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 14.9.2026. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa kaupungin talousarviota, Virkkalan päiväkodin rakennushanketta sekä useita eri aloitteita.

Kaupungin talousarvion 2. neljännesvuosikatsauksen mukaan vuoden 2026 puolen vuoden toimintakate on 51,2 prosenttia, mikä on 1,2 prosenttiyksikköä yli tasaisen käytön. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että katsaus merkitään tiedoksi. Hallitus kehotti lautakuntia sopeuttamaan toimintaansa vuoden 2026 määrärajaan niillä toimenpiteillä ja tulosalueiden välisillä siirroilla, jotka ovat viranhaltijoiden ja lautakuntien päätettävissä.

Virkkalan päiväkodin rakennusurakoitsijan valinta palasi uudelleen valmisteluun. Kaupunginvaltuusto oli aiemmin päättänyt 24.8.2026 palauttaa valinnan uudelleen valmisteluun Hartela Oy:n toiminnassa esiin nousseiden epäselvyyksien vuoksi. Kaupunginhallitus esittää nyt kaupunginvaltuustolle, että urakoitsijaksi valitaan edullisimman tarjoushinnan perusteella Hartela Oy.

Kaupunginhallitus käsitteli myös useita kuntalais- ja valtuustoaloitteita. Päätökset aloitteista olivat seuraavat:

  • Saukkolan puusillalle ei esitetä toteutettavaksi kameravalvontaa.
  • Paloniemen nuotiopaikan ja luontopolun kunnostus tarkastellaan alueelle laadittavan asemakaavan yhteydessä.
  • Sammatista Karjalohjalle suunniteltua erillistä pyörätietä ei toteuteta kaupungin rahoittamana.
  • Muhrintien ja Mineriitintien väliselle kevyen liikenteen väylälle asennetaan läppäportti estämään ajoneuvoliikenteen pääsyä väylälle.
  • Liessaaren uimarannan toiminnallisuutta parannetaan laatimalla alueelle yleissuunnitelma.
  • Pullin koululle ei perusteta luontokoulua.

Lisäksi hallitus esittää valtuustolle muutoksia Gunnarlan ja Muijalan alueiden maanvuokraperusteiksi sekä hinnoittelua Roution kerrostalorakennuspaikalle.

Avainsanat
Lohja päätöksenteko talous liikenne rakentaminen