Kestävän kehityksen viikkoa vietetään 21.–27.9.2026. Viikon tavoitteena on tehdä näkyväksi kestävän kehityksen käytännön tekoja sekä kannustaa kuntia, yhdistyksiä, yrityksiä ja asukkaita toimimaan yhdessä kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Lohjalla teemaviikko näkyy muun muassa kestävän liikkumisen, ilmastoystävällisen ruoan, hyvinvoinnin ja kiertotalouden edistämisenä.
Tiistaina 22.9. vietetään Autotonta päivää, jolloin valitut Lohjan joukkoliikenteen vuorot ovat maksuttomia. Päivän tavoitteena on kannustaa kokeilemaan auton sijasta joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä. Samana päivänä Lohjan Liikuntakeskus järjestää kaksi maksutonta liikuntatuokiota senioreille keskustan alueella. Ulkojumppa järjestetään Keskusaukiolla klo 9.30–10.00 Laurinkadun ja Suurlohjankadun risteyksen puistoalueella, ja tuolijumppa klo 10.15–10.45 Lohjan seurakuntakeskuksessa osoitteessa Sibeliuksenkatu 2. Liikuntatuokioihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
Kouluissa vietetään viikon aikana ilmastoruokaviikkoa, jossa tarkastellaan ruoan ilmastovaikutuksia ja korostetaan erityisesti lähi- ja sesonkiruoan positiivisia vaikutuksia ilmastoon ja hyvinvointiin.
Kestävän kehityksen viikko huipentuu lauantaina 26.9. järjestettäviin Lohjan kierrätysmarkkinoihin. Markkinat pidetään Laurentius-talolla klo 10–14. Tapahtuma tekee kiertotaloutta näkyväksi käytännössä ja tarjoaa mahdollisuuden tavaroiden uudelleenkäyttöön sekä kohtaamisiin.